keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksy

Mun piti äsken katsoa leffaa mut jumituinkin kuuntelemaan musiikkia ja muokkaamaan kuvia. Otin nää kuvat myös sillon tiistaina, joten kiitokset taas Vilmalle mallina olosta!






En osaa oikein sanoa, tykkäänkö syksystä vai en. Toisaalta se on tosi kaunista aikaa, kun lehtiin tulee väriä ja aamuisin on sumuista. Mutta sitten toisaalta, tuntuu että kokoajan sataa ja on kylmä. Esimerkkinä tämä päivä ja matkani kauppaan kun jouduin pyöräilemään kaatosateessa. Inhoan kylmää ja sadetta, hyi. Ei ole kivaa, kun ei enää viitsi olla niin pitkiä aikoja ulkona, niinkuin kesällä pystyi. 

Mutta eiköhän kylmyyteen ja sateeseen taas pikkuhiljaa ala tottumaan! Ainakin sateen ja kylmän jälkeen voi hyvällä omallatunnolla maata sängynpohjalla syömässä suklaata...

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kuvauksia

Tänään meillä oli koulusta lupa olla pois, jos halusi olla muualla kuvaamassa. Meillä on nyt tekeillä yksi vähän isompi ja enemmän aikaa vaativa työ, mihin pitää yhdistää maalaamista, piirtämistä ja valokuvausta. Käytin sitten tilaisuutta hyväkseni ja menin käymään päivällä meidän luokkalaisella Vilmalla, joka toimi mun mallina.

Tässä on nyt osa niistä kuvista, mitä tänään kuvasin. Näihin oon osaan käyttänyt salamaa, ja sit testasin vähän pitkää valotusaikaa, ei mitään mestariotoksia mutta oon itse ihan tyytyväinen.





tiistai 10. syyskuuta 2013

Helsinki

Tänään koulun jälkeen lähdin käymään Helsingissä. Kävin syömässä mun äidin, tädin ja serkun kanssa, Fafa's nimisessä ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää, ja täyttävää, en millään jaksanut syödä kaikkea.
Syömisen jälkeen kävin parissa kaupassa ja lähdin takaisin asuntolalle.




Nomnom hyvää ruokaa!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Uusi yritys ja ulkona ukkostaa

Niinkun vähän ennustinkin, ei tullu  mun bloggailust mitään.

Siihen on selitys! Aloitin elokuussa opiskelun valokuvaajaksi, ja tuntuu et on ollut hirveesti kiireitä ja kaikkea, eikä aikaa tunnu ikinä löytyvän koneella istumiselle. Mut nyt taas saattaa löytyäkin, kun ilmat on luultavasti hieman viilenemässä, joten istuukin mielummin sisällä kun hytisee ulkona.

Haluan nyt siis jatkaa tätä bloggailua ihan kunnolla. Haluan alkaa kantamaan mun kameraa myös enemmän mukana, tuntuu et sitäkään en oo tehnyt kun se vie niin paljon tilaa ja niin... kuulostanpa hyvältä tulevalta valokuvaajalta :DD

Uus koulu on ollut jännä, ja tosiaan tuntuu et se vie mun kaiken ajan...

Tää oli vaan tällänen nopea juttu, ei oo mitään kuvia nyt mitä laittaa tänne. Jos kiinnostaa niin jotain postausideoita voi myös laittaa!!

JA SAA KYSELLÄ (noloa, anteeksi)


ask.fm/sannijaajaa




maanantai 29. heinäkuuta 2013

MUSE 27.7.2013

Mä en oikeestaan löydä sanoja kuvaamaan fiilistä just nyt. Oon samaan aikaan niin onnellinen, että vihdoista viimein näin Musen livenä, mutta samaan aikaan taas niin surullinen, että se on jo ohi. Tää on ihan kamalaa, kun päällä on sellanen post-concert depression että huhhu...

Mut siis joo, menin jonottamaan torstaina, ja oon tyytyväinen et menin sinne jo sillon! Sain jonotusnumeron kolme, ja se riitti mulle ihan hyvin :D Jonotusseura on oli ihan parasta, jos joku teistä lukee tätä niin KIITOS! On ihanaa kun keikoille jonottaa kivoi ihmisii.

Eka yö meni ihan jees, jos mukaan ei lasketa vessaa nukahtanutta pulsua josta sain traumat ja sitä, et  mua pelotti nukkua... toinen yö menikin sit paremmin, sain nukuttua hyvin ja oli lämmin :)

MUT PARAS ASIA TAPAHTU PERJANTAINA. Mentiin käymää keskutassa ja sit päätettiin poiketa kämpille... se todellakin kannatti, koska jotain sellasta, mitä en ikinä ois kuvitellu tapahtuvan, tapahtui. Tavattiin Matthew Bellamy ja Dominic Howard!! On ihan hullua aatella tätä juttua. Vaikka se olikin nopee tapaaminen, sellanen nimmari-kuva-hali asia, niin oon silti niin onnellinen ja apua, en tosiaankaan löydä sanoja kuvaamaan tätä...



Lauantaina olikin sit keikan vuoro, musta tuntu kokoajan et jonotus meni tosi nopee, koska yhtäkkii sit Muse oli lavalla mun edessä?? SE KEIKKA OLI PARAS IKINÄ. Kaikki se pyrotekniikka ja valot ja se show kokonaisuudessaa oli ihan huikea. JA SE MUSIIKKI. Oon vieläki shokissa siit kui hyviä ne oli, yleisö oli mukana ja se oli vaan ihan uskomatonta. En oo ikinä ollu noin hyvällä keikalla, en ikinä. Kaikki oli niin siistiä ja olin ihan fiiliksissä sen keikan ajan ja kokoajan teki vaan mieli itkee onnesta mut en sit kuiteskaa halunnut käyttää aikaani itkemiseen. Dom myös otti meiän hienon lipun mukaansa ku käveli ohi! ♥ 

Haluan takasin niiiiiin paljon, ehkä ens vuonna mä saan kerättyy rahaa sillee et voin lähtee ulkomaille!




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kuuttilauma

En oo kirjottanut taaskaan pitkään aikaan mitään, koska olen harvinaisen laiska eikä mun elämässä tapahdu mitään ihmeellistä.

Mun sisko ja sen lapset lähti muutama päivä sitten kotiin ja nyt on ihan tylsää ku ne ei oo täällä enää :( Onneks lähdetään kohta sinne niiden luo niin ei oo viel niin kova ikävä kun tietää et alle viikon päästä on taas niiden luona!

Oon puhunut nyt tosi paljon kuuttilaumalaisten kanssa (maailman paras fb-ryhmächat) ja ne kaikki siel on ihan hiukeita tyyppejä! Haluan pian kuuttilaumamiittiin. En tiedä, Heart In Handissa nähdään ainakin suurimman osan kanssa viimestään ja jeejeejee.

Ja en tiedä mitä muuta kerrottavaa mulla on, täl viikol on Musen keikka lauantaina, meen jonottamaan torstaina ja kyl vähän pelottaa!!

Nyt loppuun pari biisiä mitä oon tänään popittanu.



Tässä myös tälläinen kuva minkä väsäsin tänään kun välttelin siivoamista ja kuuntelin BAAO'a. 

http://xxcomatose.tumblr.com/ saa myös edelleen seurata xx

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tumblr

Viikon hiljaiselon jälkeen ajattelin taas kirjoittaa jotain tänne...
Mutta en tiedä mitä. Viikko on mennyt kotona lagailessa, ei siis mitään erikoista ole tapahtunut. Paitsi että alkuviikosta käytiin Ikeassa, ostamassa mulle asuntolaan kaikkea tavaraa mitä tarvitsen mukaan. Ihan hullua kun nyt oikeesti tajuaa et oon muuttamassa asuntolaan ja lähdössä kauemmas opiskelemaan!! Olispa jo elokuu, jännä odottaa näin innoissaan koulun alkua.

Tein tänään uuden tumblrin, en tiedä miksi, koska en ollut aikoihin käynyt koko paikassa ja aattelin et se on vaan hyvä. Mut joo, poistin mun vanhan tumblrin ja tein uuden sen enempää ajattalematta, joten voin sanoa nyt hei hei sosiaaliselle elämälle... http://xxcomatose.tumblr.com/

Seuraa toki jos kiinnostaa!!


Mitäs muuta, ei mitään. Nyt väsyttää ja ajattelin nukkua kohta.